18. lokakuuta 2013

Loppu häämöttää...

EDIT: Jos ei jaksa lukea tekstiä, niin ei o pakko. Voit hypätä suoraa päätä *Jortaaniin ja rakentaa oman kabinetin, kele!* tuon hassun kuvan alapuolelle ja ihailla pelkkiä kuvia.

Tänään koitti vihdoin se päivä, kun teippari kerkesi muilta kiireiltään teippaamaan kabinetin. Täytyy sanoa, että jälki oli lähes yhtä hyvää kuin renderikuvissa. Ja jos joskus tulee eteen rakentaa toinen samantapainen kabinetti, niin tietää jo mitä tekee toisin teippien suhteen. Tämä ilta meni sen verran pitkäksi, että en malttanut jäädä ottamaan edes valokuvia "valmiista" kabinetista, vaan karkasin hetkohta hakemaan kaupasta pakastepizzan ja ykkösoluen, koska perjantai-ilta.

Okei. Otsikko voi johtaa hieman harhaan. Alkuperäinen tavoite ollaan kyllä saavuttamassa ihan kohtsillään, mutta tuo Xboxin lisäys tuottaa vielä hieman lisätöitä ja päänvaivaa. Ykköspelaajan ohjain on jo johdotettu ja nappuloihin kytkemistä vaille valmis. Kakkospelaajan ohjain pitää vielä johdottaa alkuperäisten johtojen oheen ja nyysiä jostain usb-latausjohto Xbox-ohjaimen piirilevylle. Eli siis pikkujuttuja. Muutenkin näin projektin isoimpien kokonaisuuksien valmistuessa huomio kiinnittyy niihin pikkuseikkoihin, joille suurin osa ihmiskunnasta ei varmaankaan korvaansa lotkauttaisi, mutta jotka allekirjoittaneen mielestä vähentävät kabinetista nauttimisen riemua, jos ei merkittävästi, niin ainakin kyseenalaisesti, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, koska näin pitkää lausetta on enää paha jatkaa järkevästi, etenkin kun viime yön nukkumattomat tunnit alkavat painaa silmäluomia "kiinni"-asentoon. Piste.

Huomenna kuvia! Tai ylihuomenna! Tai sitten kun saan aikaiseksi. Älkää pidättäkö hengitystänne...


EDIT: Kuitenkin pidätitte, niin että nyt sopii päästää se ilma keuhkoista ulos pitkään päristämällä!

Tässä niitä kuvia, mistä oli puhe...

Kuva 1. Etuprofiili.
Kuva 2. Oikea kylki.
Kuva 3. Vasen kylki.
Kuva 4. "Valomainos"
Kuva 5. Ohjaimet.
Kuva 6. Alapää. Huomaa "huijausnappi" vasemmalla yläkulmassa!

Että tämmöisiä tällä kertaa... Lopputulos näyttää yllättävän paljon renderöidyiltä hahmotelmilta, eli hyvin meni! Kuvaushetken ajankohdasta johtuen valomainos ei ihan päässyt oikeuksiinsa, mutta testattu on jo sekin ja hyvältä näyttää. Ei ole edes häiritsevän kirkas. Ohjainlevyn teipistä oli tarkoitus tulla mattamusta, mutta ei onnistunut tällä kertaa, joten kirkaspintaisella sinnitellään. Nykyisellään on kyllä hieman sormenjälkiherkkä... Itse olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Plussapisteet myös siitä, että runko on pysynyt kasassa liimauksen jälkeen. Nyt pitäisi enää keksiä jostain puhtia viimeistellä kytkennät ja asennukset... Puhhuijaa...

1 kommentti: