Kabinetin "sielu" löytyy "jämiskoneen" uumenista. Tässä kyseisen tiettarin syntytarina.
Osien hamstraus
Tietokoneiden kokoamista, purkamista ja päivittämistä harrastavana ihmisenä minulla on taipumusta hamstrata vanhoista koneista jääneitä osia nurkkiini pölyttymään. Näihin lukeutuvat muiden muassa emolevyt, näytönohjaimet, kovalevyt, kaapelit ja tuulettimet. Tämän vuoden alkupuolella sitten heräsin siihen tosiasiaan, että minulla olisi periaatteessa tarveaineet ihan kokonaisen tietokoneen rakentamiseksi. Ainoastaan virtalähde ja kotelo uupuivat, eli puuttuivat.
Suurin osa jämiksen osista löytyi varastosta pölyttymästä, peli-pc:n edellisen päivityssyklin jälkimainingeissa. Jämiksen pohjalta löytyy emolevy mallia ASRock P45XE, vuosimallia 2009. Prosessorin virkaa toimittaa Intel Core 2 Duo E8400. Muistikampaosastolta löytyy 4x2 Gt Kingstonin DDR2 HyperX 1066 MHz. Näyttöä ohjaa Asuksen GTX 570 DirectCU II. Käyttikseksi valikoitui hyllyä pölyttänyt Wintoosa 7 Ultimate. Kotelon luovuttajana toimi vuosia sitten luovuttanut hiilillä ja dynamolla toiminut romu, joka löytyi hallinnurkasta maatumasta.
Virtalähteen ostin muutama viikko takaperin
Nettiksestä. Koitin katsoa sellaisen mallin, että virtaa riittää "kevyeen" ylikellotukseen, ja hinta pysyy samalla kukkarolle kohtuullisena. Päädyin
Corsairin CX600W V2 -malliin. Modulaarisuudesta en nähnyt erityista etua tässä projektissa. Samaa virtalähdettä olisi siis saanut myös modulaarisena mallimerkinnällä
CX600M, mutta hintaakin olisi ollut noin kymppi enemmän.
Kasaus
Tietokoneen kasaamista nopeutti huomattavasti se, että joku fiksu oli jättänyt emon, prossun ja muistit yhteen. Siihen vain sitten kovot ja dvd ja virtalähde kiinni ja roknrol! No, eihän se taas tosielämässä ihan noin helposti mennyt. Ensinnäkin prosessorin tuuletin näytti siltä, että sen jäähdytysmekanismi toimii puhaltamalla pölypalloja jäähdytyssiilin läpi. Käsittääkseni pölypallo toimii jäähdyttävänä voimana huomattavasti tavallista ilmaa heikommin. Saatte toki korjata, jos tiedätte paremmin. Lisäksi joku oli tötöillyt prossun emolevyyn kiinni siten, että lämpötahna näytti tursuavan väleistä sokerikuorrutteen lailla. Vähän niin kuin näin:
Kuva 1. Prosessorin reunat EI sais näyttää tältä.
Päädyin siis toimintavarmuuden ja mielenterveyteni nimissä irrottamaan tuulettimen ja prossun. Putsinki onnistui helposti erittäin helposti syttyvällä puhdistusspreillä. Joku fiksumpi olisi varmaan ottanut kuvia näistä kaikista hienoista työvaiheista, mutta jälkiviisailu lienee nyt tyhmää...
Kasaus jatkui purkamalla antiikkikotelo osiin ja toistamalla edellämainittu putsauskäsittely kotelon osille. Joku kysyy miten kasaus voi muka jatkua purkamalla, mutta tässä tapauksessa kasaus tulee ymmärtää kokonaisvaltaisena prosessina, johon sisältyy yrityksen ja erehdyksen tuomaa ylimääräistä suoritetta. Vauhtiin päästyäni tuli samalla suihkittua oranssia ja valkoista paukkumaalia "emolevylevyyn" ja kovalevytelineeseen. Jos olisin tuolloin tiennyt mihin käyttöön kone päätyy, niin olisin säästynyt koko maalauksen vaivalta ja oranssivalkoisilta kämmeniltä...
Maalin kuivuttua osiin ja käsiin, pääsin jatkamaan kokonaisvaltaista prosessiani. Nyt päästiin siihen kauan kaivattuun kasausvaiheeseen! Eli ei muutaku romut koteloon ja johdot kii! Tässä ensimmäinen iteraatio kokonaisuudesta:
Kuva 2. Jämis kasassa ensimmäistä kertaa.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvitelkaapa nyt vaikka sitä sanojen määrää, joka kumpuaa kuvassa esiintyvästä tuuletinarsenaalista, jonka täytyy kantaa vastuu järjestelmän vakaasta toiminnasta ylikellotuksen sanelemassa kuumuuden ja ylijännitteisen pelon ilmapiirissä! Hui!
Kuvan oikeassa laidassa näkyy myös hienosti laitoksen yhdistetty POWER/RESET -kytkin, mallia "vipu ylös" / "vipu alas". Nolona yksityiskohtana mainittakoon, että kokoonpanija kytki ensiyrityksellä POWER-puolen johdot väärin päin emolevyyn ja aiheutti näin mystisen koneen sammumisen kolmen sekunnin käytön jälkeen... Onneksi (?!) tapaus ei ollut kyseiselle kokoonhosujalle ensimmäinen laatuaan, joten vika paikantui muutaman nyrkki leuassa vietetyn minuutin jälkeen.
Loppuun vielä muutoksia, joita kokoonpanossa on tapahtunut kuvan ottamisen jälkeen.
Kovalevykotelo ja dvd-asema ovat poissa. Kovokotelo ei suvainnut ottaa vastaan kolmea levyä, joten se sai monoa. Optisesta asemasta luovuin, koska sille ei ollut mitään tarvetta Windowsin asennuksen jälkeen. Kaiken saa nykyään netistä ja pilvestä. Kovalevyjä on nykyään kolme kappaletta (WD Caviar Black 500 Gt) ja ne on asennettu 5,25" kehikkoon, eli tuohon missä tuo dvd-asema oli ennen. Niiden jäähdytysilmasta vastaa hieman syvemmälle asennettuna aseman alla näkyvä 120 mm ropelli. Virtalähdekin on asennettu kuvan näpsäisyn jälkeen.
Windows asennettiin ensimmäiselle kovalevylle ja kaksi muuta on asetettu toimimaan softapohjaisesti raidoitettuna pakettina, eli kuten RAID 0. Teille maallikoille avattuna tämä tarkoittaa siis käytännössä sitä, että tilaa on yhden aseman verran (500 Gt), lukunopeutta kahden aseman edestä, ja toimintavarmuutta paljon vähemmän. Raitalevyä on siis tarkoitus käyttää pelien asennussijaintina, jotta lataustaukojen pituus saadaan minimoitua.
Kotelo on edelleen mallia "hyvin hengittävä", tosin sillä muutoksella, että toinen kylkilevy on asennettu takaisin paikalleen. Kotelon jäykkyys on ilman kylkiä sen verran alhainen, että sitä ei oikein uskalla edes nostella, kun pelkää että näyttis napsahtaa kahtia.
Ylikellotus
Ylikellotukseen lähdetään tässä taloudessa aina seuraavanlaisella asenteella:
Kuva 3. Elämänviisauksia.
No, rajusti yleistäen tietenkin... Riskialtis tyylini on siis gugluttaa mitä samankaltaisella tietokonekokoonpanolla on parhaimmillaan saavutettu, ja sitten tarkoin harkiten koittaa muutamaa pykälää alempia asetuksia omassa myllyssä. Yleensä näin päästään takamus edellä puunlatvaan asti ja sen jälkeen pää edellä kanveesiin.
Intel Core 2 Duo E8400:n peruskellotaajuus on 3 GHz. Tarkoitukseni oli nostaa se tuonne noin neljän tienoille. Muistelen kaiholla ja kauhulla niitä aikoja kun yritin viimeksi ylikellottaa tätä kokoonpanoa. Se ei onnistunut. Tai siis onnistuin siinä, että sain aikaan monta mustikanväristä ruutua, eli tuttavallisemmin BSOD:tä (Bluu Scriin Of Döth). Kaiketi epäonnistuin siksi, että virtalähteeni oli liian alhaista syntyperää. No jaa, ehkä en vain löytänyt sopivia volttilukemia BIOSsiin.
Paras lukema mihin ylsin, siten että kone käynnistyi työpöydälle asti, oli 3.6 GHz. Tämän yli en päässyt, koska en saanut muisteja toimimaan yli 800 MHz taajuudella. Mikä lie siinäkin vikana, kun lupasivat kuitenkin 1066 MHz. No, työpöydälle päästyäni laitoin tietysti Prime95:n pyörimään, niin eikös sekin sitten kosahtanut jo minuutin jälkeen. Päädyin siis vielä pudottamaan ylikellotusta. Tällä hetkellä ollaan tuloksessa 3.5 GHz, eli noin +16% .
Näytönohjaimen osalta ylikellotus oli melko mutkatonta. ASUS GTX 570 DirectCU II on sellainen monsteri, että potentiaalia olisi vaikka mihin. Vehje nielee siis koneesta kolme korttipaikkaa kahden sijasta, ja jäähdytyskin on melko perusteellisesti toteutettu (ja lisänä vielä ne itse lisäämäni 2x120 mm ropellit). Näyttiksen peruslukemat olivat 1900 MHz, 742 MHz ja 1.025 V. Tästä päädyin asteittain lukemiin 1900 MHz, 850 MHz ja 1.088 V. Kyllä ylemmäskin pääsisi, mutta piti tehdä kompromissi tuuletinmelun ja suorituskyvyn välillä. Koska eihän se nyt mukavaa ole, jos pelatessa näyttis ääntelee kuin pölynimuri, mutta pöly ei häviä mihinkään...
Kokoonpanon suorituskyky testattiin 3DMark ohjelmiston demoversiolla. Viimeisimmät tulokset olivat 77896 (Ice Storm), 8188 (Cloud Gate) ja 3861 (Fire Strike). Tulokset ovat siinä 32-37 % hujakoilla, eli taakse jäävät pelikannettavat ja edeltä löytyvät vakavammat peli-pc:t. Verrokkina oman pelikoneeni tulokset olivat 153079, 22108 ja 6403, joilla päästään noin 69-88 % tienoille. Eroa siis on, mutta kabinettikäytössä Jämiksen pitäisi riittää ihan mainiosti. Esim. Street Fighter IV:n benchmark antoi täysillä asetuksilla tuloksen 106 FPS, eli ihan kiva!
Tässä oli nyt lyhykäisyydessään Jämiksen syntytarina. Jätin siitä tylsempiä osuuksia kertomatta. Kertomani osuudet ovat siis niitä vähiten tylsiä, uskokaa tai älkää.
