28. syyskuuta 2013

Xbox360:n ymppääminen kabinettiin! Episodi I.

Hola!

Edellisestä tekstistä onkin jo aikaa. Ja se aika on mennyt kaikkeen muuhun, paitsi kabinetin rakentamiseen. Mutta nyt siihen tulee taas muutos. Päätin pitkällisen harkinnan jälkeen lisätä kabinettiini myös Xbox360-pelikonsolin. Alunperin meinasin purkaa pari Guitar Hero -kitaraohjainta ja johdottaa ne uudelleen, mutta niissähän ei olekaan tarpeeksi nappuloita. Ehkä. Siksi päädyinkin googlaamaan ohjeet perusohjaimen purkamiseen ja johdottamiseen. Eli niin kuin noin kuin tuossa kuvassa alla...

Kuva 1. Xbox360-ohjaimen piirilevy ja kytkennät.

Tässäpä oma ohjaimeni torx-avainten avulla räjäytettynä. Näyttää samalta. Jälkiviisas voisi huomauttaa sarkastisesti, että kannattiko valita se ainoa harvinaisempi ohjain, eli Halo 3-konsolin mukana tullut ninjamutanttikilpikonnan värinen yökötys purettavaksi. Huuups...

Kuva 2. Paluuta ei ole...

Sitten vain rapsuttelemaan kontaktipintoja puhtaaksi ja kolvi lämpiämään. Onnistuin näin hyvin!

Kuva 3. Rapsutin, tuo myyttinen hahmo Neuvostoliitosta.

Päädyin purkamaan liipaisinkytkinmekanismit kokonaan pois, koska niitä en aikonut johdottaa. Lisäksi ne sattuivat olemaan LB- ja RB-nappuloiden tinatöppöjen päällä, joten joutivat siksikin roskikseen. Nähtäväksi jää pärjääkö mies ilman. En jaksanut ruveta selvittämään signaali- ja maajohtojen paikkansapitävyyttä, koska lauantaina ei jaksa pingottaa. Seuraava työvaihe sisältää paljon sulaa tinaa ja monta metriä johtoa.

Kuva 4. Taas hämätään kilpailevia juottajia samanvärisillä johdoilla.

Suuren yleisömme hämmästykseksi kaikki kolvatut johdot ja nappulat toimivat kaiken kolvaamisen jälkeenkin normaalisti. Kävin ihan oikeasti kaikki läpi. Great success! Seuraavassa työvaiheessa teknisen näköinen sokeripala ja vielä lisää johtoa.

Kuva 5. Ai että on makiaa...

Ai että miksikö laitoin tuollaisen sokeripalan johtojen väliin? No siksi koska joku laiskuri ei jaksanut kehnon tekosyyn varjolla selvittää signaali- ja maajohtojen paikkansapitävyyttä. Tuollaisesta ruuvattavasta liitinhöskästä ne on tarvittaessa kohtuullisen helppo selvittää ja vaihtaa. Joku sähkötekniikasta paremmin selvillä oleva taho voisi väittää, että signaali- ja maajohtojen järjestyksellä ei ole mitään seksuaalista merkitystä, koska joka nappulalle on omat johtonsa... No mutta on tuo nyt teknisemmän näköinen edes! Ja sitten seuraavaksi kaikkien imppaajien lempityövaihe!

Kuva 6. Tussssssssssia!

Permanenttitussilla sotkin siis alkuperäistä Xbox-arcadetikkuani vastaavat nappulamerkinnät kabinetin nappulalevyyn. Erityistä haastetta tuotti, ei ainoastaan ilotikun peilatut suunnat, vaan myös nappuloiden peilatut paikat. Melkein nousi hiki otsalle... Ja tätä pidemmälle en sitten päässytkään. Parempi lopettaa kun on voitolla.

Tekemättä jäi vielä johtojen yhdistäminen nappuloihin ja ilotikkuun. Täytynee puristella johtoihin sellaiset haarautuvat abikoliittimet, joihin saa myös nuo alkuperäiset johdot kiinnitettyä. Sitten ei muuta kuin sama homma alusta toiselle ohjaimelle... Saiskohan siihen hommaan houkuteltua jonkun jolla on enemmän aikaa kuin minulla? Onko vapaaehtoisia? Yhdelläkin pääsisi jo pitkälle...

Loppuun tuttu vihreä mutantti. Ei kuitenkaan teinininjamutanttikilpikonna...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti